KAUNIITA & KESTÄVIÄ

ARJEN RATKAISUJA

HYVINVOINTIA LUONTOON JA KOTIIN 

EKOKELMU

Ekokelmu eli mehiläisvahakääre toimii muovikelmun tapaan, mutta on täysin biohajoava. Peitä astia, pakkaa eväsleipä tai kääri mitä ikinä keksitkään mehiläisvahakääreeseen. Käytön jälkeen ekokelmu-mehiläisvahakääre pestään kylmällä tai haalealla vedellä, annetaan kuivua ja se on jälleen valmis käytettäväksi. Tuote on esimerkiksi oiva zero waste lahja myös hänelle jolla on jo “kaikki”.

Ekokelmu-Mehiläisvahakääre
Mehiläisvahakynttilä

KYNTTILÄ

Mehiläisvahakynttilää polttaessa ei sisäilmaan irtoa haitallisia pienhiukkasia. Kynttilä ei myöskään savuta tai valuta jos se on vedottomassa tilassa. Sisäilman puhtauden vuoksi, kannattaa suosia mehiläisvahakynttilää. Ne tuovat ihanasti valoa pimeneviin iltoihin kuin myös tunnelmallisen hunajaisen tuoksun huoneeseen. Mehiläisvaha on mehiläistarhauksessa syntyvää ylijäämää, eli se osuus mikä mehiläisiltä jää yli jää meidän käytettäväksi. Tästä syystä raaka-aineen valmistukseen ei myöskään kulu liiallisia luonnonvaroja.

HUNAJA

Mehiläiset keräävät kukista mettä, vievät sen pesäänsä ja tekevät siitä hunajaa. Hunaja on luonnontuote, jota vain mehiläiset osaavat valmistaa. Bee Cleverin hunaja on puhdas ja laadukas luonnotuote, jota voi käyttää kaikenlaisessa makeutuksessa, niin ruuanlaitossa kuin leivonnassakin. Valikoimissa löytyy Nippulan vaaleaa maalishunajaa, sekä kausittain aromikkaita kaupunkihunajia eri puolilta pääkaupunkiseutua.

Kestopussi

KESTOPUSSI

Valmiiksi ommeltu zero waste kestopussi on helppo tapa säilöä tai pakastaa esimerkiksi leipää. Tämä on muotoon ommeltu mehiläisvahakääre tai ekokelmu. Sopii hyvin esimerkiksi eväs-, vihannes-, tai hedelmäpussina. Zero waste kestopussin mitat ovat 26 x 28 cm. Käärimällä reunat kokoa voi säädellä. Mehiläisvahalla päällystetty kangas muovautuu kehon lämmöstä ja peseytyy haaleassa tai kylmässä vedessä. Kestopussi on täysin biohajoava. Tultuaan tiensä päähän zero waste kestopussi leikataan suikaleiksi ja poltetaan tai kompostoidaan.

LAHJOITA LAKANA

Käytämme ainoastaan vanhoja kankaita, sillä kankaalle ei Suomessa ole selkeää loppusijoituspaikkaa. Lahjoita lakana ja saa vastalahjana Medium kokoinen mehiläisvahakääre (25 x 25 cm). Oletko epävarma kelpaako kankaasi meille, ole matalalla kynnyksellä yhteyksissä info@beeclever.fi

TARINA

Minun tarinani Bee Cleverin parissa alkoi kun tutustuin Bee Cleverin perustajaan. Annika oli pari vuotta aiemmin perustanut Bee Cleverin, tehnyt sen eteen valtavasti työtä, mutta kaipasi muutosta.

Pistimme viisaat päämme yhteen ja löysimme ratkaisun. Bee Cleverin mehiläisvaha tuotteet sopivat täydellisesti kotimaisen hunajan rinnalle. Näin minä tartuin ohjiin ja ryhdyin viemään Bee Cleveriä eteenpäin.

Ekologiset ratkaisut arjessa sekä, luonnon hyvinvointi ja monimuotoisuus ovat minulle tärkeitä asioita. Bee Clever on edelleen unelma paremman maailman puolesta yksinkertaisilla ratkaisuilla.